
Sinisiiven tarina

Hei olen Maria, Sinisiipi tuotemerkin takana. Kiva että olet löytänyt sivuilleni!
Olen harrastanut ompelua ja muita kädentaitoja lapsesta lähtien ja opiskelujen kautta sain siitä myös myöhemmin ammatin. Yli 20 vuotta alalla työskennelleenä ja suurimman osan siitä alan opettajana toimineena, päätin hypätä pois oravanpyörästä ja alkaa toteuttaa omia haaveita yrittäjyydestä ja omasta tuotemerkistä.
Sinisiipi syntyi pikkuhiljaa toisen tuotemerkkini Taivaansiiven kylkiäisenä. Intohimo kauniisiin kankaisiin ja niiden uusiokäyttöön yhdistettynä käsillä tekemisen iloon on synnyttänyt persoonallisia tuotteita, jossa pohjimmaisena on ajatus kestävämmästä maailmasta.
Suunnittelen, kaavoitan ja ompelen kaikki Sinisiiven tuotteet työhuoneellani Lohjalla. Päivisin mukanani kulkee myös Jackrusselinterrierit Luna ja Stella, jotka huolehtivat siitä, että päivän aikana pidetään myös lenkkitaukoja.
Kun en ole ompelemassa, rentoudun metsälenkeillä koirien kanssa tai kiertelen kirpputoreja, joista löydänkin suurimman osan tekstiileistä ja tarvikkeista, joita käytän tuotteissani.
Kaikki tuotteeni ovat rakkaudella ja suurella sydämellä valmistettuja tuomaan väriä ja iloa ihmisille ❤️
